Liikepaikkamainonnan visuaalinen suunnittelu
Kun asiakastarve on selkeästi määritelty ja eri vaihtoehtojen joukosta on löytynyt mieleinen tuote- ja palveluvalikoima tarpeen tyydyttämiseksi, voidaan aloittaa toteutettavan kohteen visuaalinen suunnittelutyö. Yleensä suunnittelu aloitetaan kohdekartoituksella.
Kohdekartoituksella tarkoitetaan perehtymistä kohteen ominaispiirteisiin niiltä osin, kuin ko. piirteillä ennakoidaan olevan vaikutusta lopputulokseen. Kartoituksen aikana kerätään mitta- ja materiaalitietoa kohteesta, otetaan digitaaliset valokuvat ja mietitään yhdessä mainoslaitteiden sijoituspaikkoja, värejä ja kokoja.
Kartoitustietojen avulla kohteesta laaditaan tarvittaessa kuvasuunnitelmat. Kuvasuunnitelmassa digitaaliseen valokuvaan istutetaan suunnitellut mainoslaitteet oikeassa mittakaavassa. Hyvä kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, myös projektin sidosryhmille. Hyvin laadittu kuvasuunnitelma on mainio lisä esimerkiksi haettaessa lupaa mainoslaitteille kiinteistöyhtiöltä tai rakennusvalvonnalta.

In English
På svenska
På norsk